Arkajalka kissaksi – vaan eipä enää!

© Hanna Heikkilä

© Hanna Heikkilä

WP_000359Olen Suzi-kissa Helsingistä. Synnyin Pertunmaalla jonnekin ulos, eikä emostani ole tietoa. Meitä oli kolme n. kahdeksan viikkoista kissanpentua aivan nälissään. Joku kiva ihminen löysi meidät ja toimitti Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistykselle. Saimme ruokaa ja nesteytystä ja niin elämämme saikin uuden suunnan. Kasvoin eläintalolla muiden vilkkaiden pentujen kanssa. Siihen aikaan talolla oli pentuja paljon eikä kaikille löytynyt heti koteja. Minäkin oli vielä kotia vailla viiden kuukauden ikäisenä kun tulevat omistajani joulun aikaan kävivät talolla. Minut lykättiin tulevan omistajani syliin. Meni heti ihan lötköksi ja aloin kehrätä vaikka olinkin arka. Silitys on niin ihanaa!

Nykyinen omistajani Tea ei voinut minua unohtaa ja aloitti vakavat keskustelut miehensä kanssa, että voisinko muuttaa heille asumaan. Lupa saatiin! Tammikuussa 2012 muutin sitten Helsinkiin. Kodissani asuu kaksi muutakin kissaa :kahdeksan vuotias Roxy sekä ikivanha mummeli Jatzi. Jatzi on niin vanha, etten osaa edes laskea niin pitkälle.

Olin eläintalolla ollut aika paljon vain kissaseurassa ja isossa porukassa vielä. Ihmiset olivat minusta aika epäilyttäviä. Olin siis ihan arkajalka. Tea mietti kanssani moneen kertaan, että miten tuosta silitystä rakastavasta rakkauspakkauksesta saisi edes hiukan rohkeamman. Alkuun kuukaudet menivät niin, että lähdin aina vaan karkuun kun minua yritettiin lähestyä. Vähitellen ruokahetkistä alkoi muodostua minulle turvallisen tuntuisia. Mitään kamalaa ei tapahtunut vaikka meninkin ruokakupille omistajien läsnäollessa. Edelleenkään en kyllä antanut koskettaa itseäni.

Tea kävi Heiluvan Hännän kissakoulussa luennolla ja sai jotakin kummia opetuksia sieltä siitä kuinka kissaakin voi muka kouluttaa ja miten koulutuksen avulla myös arkajalat rohkaistuvat. Hän päätti aloittaa kanssani uuden harrastuksen.

Koulutuksen alku oli todella mukavaa. Naksuttimella vain naksuteltiin ja joka kerran jälkeen tuli nami. Ajattelin, että tämähän on mahtavaa. Naks-nami-Naks-nami. Tällä harjoituksella eläin oppii yhdistämään naksuttimen äänen johonkin mukavaan palkkioon kuten herkkupalaan.

Seuraavalla kerralla olinkin jo tosi toimissa. Syömään mennessäni ei lautasella ollutkaan mitään.

Ruoka oli kupissa emäntäni kädessä ja hänellä oli naksutin toisessa kädessä. Kiehnäsin tarjottimen ympärillä minkä kerkisin. Ei mitään tapahtunut. Aloin jo kyllästyä ja istahdin alas odottamaan. Silloin tuli Naks!ja heti perään pala ruokaa. Kokeilin uudestaan istua ja sama tapahtui, Naks ja pala ruokaa. Sitten emäntäni alkoi sanoa istu ja tein saman taas. Naks ja ruokaa. Teimme tätä monia kertoja ja olin oppinut ensimmäisen temppuni sekä siihen liittyvän vihjesanan. Tätä koulutusmenetelmää kutsutaan ”poimiseksi”. Kissan käytöksestä poimitaan haluttu toiminta ja sitä aletaan palkita. Myöhemmin siihen liitetään vihjesana.

Olemme koulutuksessa jo pitkällä, voin kertoa teille toisella kertaa taas lisää oppiamiani temppuja. Aloittakaa rohkeasti muutkin arkajalat, koulutus on huippukivaa!

comments