Kissat ovat yleensä pitkäikäisiä lemmikkejä ja pysyvät usein hyväkuntoisina elämänsä ehtoopuolelle saakka. Kissan sairauksia kannattaa kuitenkin pyrkiä ennaltaehkäisemään ja löytämään jo alkuvaiheessa ennen vakavia oireita. Kissa on – itsekin saaliseläimenä – mestari piilottamaan kivun ja sairaudet.
Eläinlääkärikäyntejä on hyvä harjoitella jo pentuiästä lähtien. Kuljetuskopassa voi käyttää stressiä lievittävää suihketta (Pet Remedy tai Feliway), ja koppaa kannattaa pitää esillä jatkuvasti. Kissalle voi tarjota siellä herkkuja, jotta koppaan saa liitettyä positiivisia kokemuksia.
Rokotukset ja tunnistusmerkitseminen
Kissanpentu rokotetaan kissaruttoa ja kissaflunssia vastaan yleisimmin 12 viikon iässä, ja samalla pentu kannattaa tunnistusmerkitä siruttamalla. Siru tulee rekisteröidä omistajan tiedoilla johonkin sirurekisteriin (esim. Turvasiru.fi)
Tehosterokotus annetaan 16 viikon iässä ja sen jälkeen rokotukset annetaan 1-3 vuoden välein. Rokotustarve on kuitenkin yksilöllinen ja riippuu kissan elinympäristöstä. Esim. löytöeläintaloissa suuren tautipaineen vuoksi voidaan rokotukset aloittaa jo 6 viikon iässä: pennut saavat silloin 3-4 rokotusta 16-20 viikon ikään mennessä. Näyttelyissä käydessä tai matkustaessa voi olla erilaisia rokotustarpeita.
Leikkaus
Ellei kissalla ole tarkoitus teettää pentuja, tulee kollit kastroida ja naaraat sterilisoida. Kissanpennut voidaan varhaisleikata jo ennen luovutusikää (14 viikkoa), jos ne ovat saavuttaneet noin kilon painon. Varhaisleikkaus ei aiheuta kissalle terveysriskejä eikä vaikuta sen kasvuun. Pennut toipuvat leikkauksesta aikuisia nopeammin ja ovat yleensä pirteitä jo seuraavana päivänä. Ehkäisytabletit voivat pitkään käytettynä aiheuttaa kissalle muutoksia kudoksissa ja altistaa kohtukasvaimille. Leikattu kissa saattaa lihoa helpommin, joten sen ravintoon kannattaa kiinnittää huomiota.
Eläinlääkärintarkastukset ja hampaat
Kissan hampaat tulisi tarkastaa kolmen ensimmäisen vuoden jälkeen vuosittain. Kolmen vuoden rokotusväli on liian pitkä suun tilanteen tarkistamiselle. Vuosittaisilla tarkastuskäynneillä käydään läpi myös kissan muu vointi.
Kissan hampaiden pinnalle kertyy plakkia, josta muodostuu hammaskiveä. Ikenet voivat tulehtua ellei hampaita hoideta säännöllisesti. Ientulehdus ja hampaan kiinnityskudoksen tulehdus voivat heikentää kissan yleiskuntoa ja pahimmillaan johtaa kudostuhoon ja hampaiden irtoamiseen. Kissat voivat myös sairastaa hammasyöpymä-sairautta. Tutkimuksissa röntgenkuvat ovat tärkeässä asemassa. Syöpyneitä hampaita joudutaan poistamaan läpi koko kissan eliniän.
Kissan voi totuttaa myös hampaiden harjaukseen. Hampaiden puhdistus ehkäisee plakin muodostumista ja ientulehdusta.
Senioritarkastukset
Kissan seniori-ikä alkaa noin 10-vuotiaana. Tämän jälkeen sen vointiin ja mahdollisiin muutoksiin käytöksessä tulee kiinnittää erityistä huomiota. Omistajan voi olla vaikea huomata pieniä muutoksia juomisessa, syömisessä, liikkumisessa ja muussa käytöksessä.
Seniorikissan eläinlääkärikäyntiin on hyvä varata pidempi aika, jotta ehditään rauhassa käydä läpi kissan terveyteen liittyviä asioita, ja tehdä huolellinen yleistutkimus veri- ja virtsakokeineen. Munuaisten vajaatoiminta ja kilpirauhasen liikatoiminta etenevät usein omistajan huomaamatta, ja diabetes on myös yleinen iäkkäiden kissojen sairaus. Oireet tulevat esiin vasta kun sairaus on edennyt jo pitkälle. Alkuvaiheessa havaittuun sairauteen on helpompi aloittaa mahdollinen lääkitys. Osa sairauksista etenee hoidettuna hitaammin, jolloin kissalla on edessään laadukkaampia elinvuosia.
Iäkkäät kissat kärsivät usein myös nivelrikosta. Jos kissa ei enää liiku ja hyppää kuin ennen, on todennäköistä että sillä on kipua, joka tulee tutkia ja hoitaa.
Säännölliset eläinlääkärintarkastukset ja -hoidot parantavat kissan elämänlaatua ja vointia läpi sen elämän. Kissa ansaitsee tulla hyvin hoidetuksi!
Kuva: Apo Virtanen
Teksti: Tea Lamberg
Lue aiheesta lisää:
Eläinlääkäri Elina Oros: Seniorikissojen hoitamatta jättäminen on surullisen yleistä
Suvi Pohjola-Stenroos: Vanhenevan kissan terveydenhoito
Kissanpäivät kaiken ikää – vanhenevan kissan terveydenhoito -esite