Me ihmiset kohtaamme usein tilanteita, joissa luonnonvaraiset eläimet tulevat lähelle arkeamme. Puhumme monesti häiriöistä ja haitoista, joiden koemme aiheutuvan tiettyjen eläinlajien toiminnasta ja käyttäytymisestä.
Lokit pitävät meteliä kesäöisin ja syöksyvät vihaisina kohti puolustaessaan poikasiaan kotipihassa tai mökillä. Merimetsot sotkevat kallioluotoja ulosteillaan. Naakat mekastavat ja tunkevat savupiippuihimme ja hormeihimme. Käärmeet purevat aiheuttaen myrkyllään vaaratilanteita, mehiläiset pistävät kivuliaasti ja sudet voivat saalistaa karjaamme.
Eläinten lajityypillistä käytöstä tulkitaan usein väärin
Eläinten ja ihmisten kohtaamiset saattavat usein tuntua häiritseviltä ja pelottaviltakin tilanteilta. Tulkitsemme helposti eläinten käyttäytymistä ja ilmiöitä väärin. Koemme eläimet ikään kuin ilkeinä olentoina, jotka tahallaan haluavat satuttaa tai häiritä meitä. Tosiasiassa ne vain toteuttavat lajityypillistä käyttäytymistään. Käärmeen myrkky on välttämätön, jotta se voi saalistaa. Naakat kalkattavat talojen katoilla, koska ne kommunikoivat parven jäsenten kanssa monipuolisin viestein pesintää suunnitellessaan.
Kansanperinne elää myös vahvasti suhtautumisessamme tiettyihin eläinlajeihin. Esimerkiksi susilaumojen hirmuteoista on peloteltu lapsia vuosisatojen ajan, ja väärinymmärryksiä sekä vääriä uskomuksia elää mielissämme edelleen. Koska ihminen lisäksi ajattelee, että jokaisella tulee olla oikeus harrastaa ja liikkua luonnossa ilman pelkoa, suden olemassaolo saa aikaan voimakkaita tunteita ja esimerkiksi uhkakokemuksen. Samoin kodin lähelle tulevat sudet ja suden ravinnonhankintaan liittyvät vahingot järkyttävät ihmisen tunnetta turvallisuudesta. Pelkoon perustuva lajiviha on paikoitellen juurtunut ikävän syvälle mieliimme.
Pelkoon perustuva lajiviha on paikoitellen juurtunut ikävän syvälle mieliimme
Vuosisatojen aikana ihminen on lajivihan ja erehdysten vuoksi tappanut valtavan määrän eläinlajeja sukupuuttoon maapallolla. Välttääksemme tämän kehityskulun meidän tulisi pyrkiä elämään tasapainossa eri lajien kanssa. Sen sijaan, että vaatisimme lainvastaisesti esimerkiksi lokin pesän tuhoamista, voimme varsin hyvin sopeutua yhteiselämään ja suojautua itse sen lyhyen ajan, kun poikaset ovat pieniä. Useat eläimet ovat sopeutuneet meidän elämäämme niin kaupungissa kuin maaseudullakin. Ihmislaji on tiedollisesti ja taidollisesti niin kehittynyt, että sopeutuminen on meillekin varsin helppoa. Kyse on ennemminkin siitä, tahdommeko nähdä hieman vaivaa tasapainoisen yhteiselon saavuttamiseksi.
Jokaisella eläinlajilla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Luonnon monimuotoisuutta tulee suojella ja vaalia. Esimerkiksi sudella on ekosysteemissä tärkeä tehtävä ja rooli. Moni haaskoista riippuvainen eläinlaji hyötyy sudesta selviytyäkseen. Kyykäärmeet pitävät kurissa jyrsijäkantaa, ja naakan rooli jätevuortemme pienentäjänä on merkityksellinen.
Lajiviha ei saa olla esteenä apua tarvitsevan eläimen auttamiselle
Tiettyjen lajien vihaaminen tai inhoaminen ei saa myöskään olla esteenä apua tarvitsevan eläimen auttamiselle. Lain edessä eläinten tulee olla tasavertaisia. Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa eläintä on pyrittävä auttamaan (Eläinsuojelulaki, 14§).
Meillä ei siis ole oikeutta valita, minkä lajin edustajaa pyrimme auttamaan ja minkä emme. Loukkaantuneella naakalla on yhtä lailla oikeus saada tarvitsemaansa apua siinä missä loukkaantuneella merikotkallakin. Jokainen eläin on kykenevä tuntemaan kipua, tuskaa ja kärsimystä. Näitä ei saa lain mukaan aiheuttaa tarpeettomasti eläimelle.
Lajiviha on lyhytnäköistä. Ihmisen velvollisuus on kehittää tasapuolisesti eri eläinlajeihin kohdistuvaa arvostusta ja ymmärrystä. Luonto – ja eläimet osana sitä – ei ole omaisuuttamme tai elotonta resurssia.
Onko ihmisellä lopulta lupa ja erityisoikeus määritellä jokaisen eläimen asuinpaikka ja kunkin eläinlajin lukumäärä? Onko meillä lupa määritellä ja luokitella eläinlajit hyviksi ja huonoiksi omista hyötynäkökulmistamme? Loppujen lopuksi: Ihminen on vain yksi laji muiden joukossa.
Maija Raatikainen
Vaasanseudun eläinsuojeluyhdistyksen pj.
SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja
Kuva: Valkoposkihanhet ja ihmiset joutuvat usein törmäyskurssille kaupunkien puistoissa ja uimarannoilla. Hanhien tahalliseen häirintään on velvollisuus puuttua. Oana Badiu.