Valikko Sulje

Valitsiko kissasi sinut?

Christinan blogi

Monet kissanomistajat kertovat ensikohtaamisestaan kissansa kanssa. Jokin selittämätön lämmin tunne kissan ja sinun välilläsi saattaa teidät yhteen. Miten tuo yhteys sitten syntyy? Katseesta, vai siitä että kissa yksinkertaisesti valitsi sinut?

Uskon vakaasti, että kissalla on kyky huomata ihmisessä hänen hyvyytensä ja kyvykkyytensä pitää kissasta huolta. Monet ovat hankkineet kissan kasvattajalta. Käykö silloin niin, että joukosta yksi pentu kävelee luoksesi itsevarmoin askelin ja tillittää sinua silmiin? Olet kenties löytänyt oman rakkauspakkauksesi löytöeläintalosta. Ennakkoon olet selaillut sivustoja ja etsinyt sitä oikeaa. Kun se vihdoin löytyy ja menet talolle mirriä katsomaan, joukosta joku toinen ilmoittaa olevansa juuri sinun kissasi naukumalla tai tulemalla lähelle rapsuteltavaksi. Maaseudulla kissa saattaa asettua taloksi, eikä suostu poistumaan. Selvittelet asiaa, mutta kukaan ei tunnu omistavan kissaa. Niin se jää sinulle toistaiseksi, kunnes joku sitä kaipaa.

Missi-kissa tuotiin kotiovelle

Sitten on vielä uskomattomat sattumat, jotka johdattavat sinut ja kissasi yhteen. Missi-niminen kissa tupsasti kotiovelleni tutun perheen toimesta. Siinä he seisoivat ovensuussa ja rouvalla oli sylissään astia, jossa istui surkean näköinen kissanpentu. Se näytti niin surulliselta ja yksinäiseltä siinä istuessaan, että sydämeni suli heti. Pariskunta odotti lasta ja vaimo oli vahvasti sitä mieltä, ettei kissa ja vauva sovi yhteen. Selittelyni kissan suhtautumisesta vastasyntyneeseen eivät auttaneet. He tiesivät, että juuri minä olisin oiva omistaja Missille.

Vartuttuaan tuo erikoisen näköinen kissaneiti osoittautui älykkääksi ja lempeäksi olennoksi. Missi oppi salamana temppuja ja nautti selvästi niiden näyttämisestä. Hän hyppäsi puolitoista metriä ilmaan, kääntyi ja nappasi kädessäni olevan pallon. Kun tuli vieraita, Missi pyöri jaloissa palloa suussaan kantaen. Viesti meni perille – oli temppuhetki. Kissa nautti suunnattomasti saamastaan huomiosta, kun vieraat ihastelivat sen taituruutta.

Pallon noutaminen oli Missin mielestä ihan huippua. Pallo palautui aina täsmällisesti eteeni. Kissa pudotti sen, istuutui ja tuijotti isoilla vihreillä silmillään minua vaatien uusintaheittoa. Yleensä emäntä väsyi ennen Missiä. Ihanat muistot tuosta kissasta on vieläkin, vaikka vuosia on kulunut hänen matkastaan sateenkaarisillalle.

Harmaa Alexi

Työtoverini oli hankkinut pari persialaista kissaa 80-luvun puolivälissä. Toinen oli musta ja toinen siniharmaa. Ihanan pörröisiä ja kauniita kissoja. Olin nähnyt niitä vain kuvissa, mutta ne olivat todellisuudessa kauniimpia. Siitä syntyi idea hankkia persialainen. Minulla ei ollut aavistustakaan hinnoista, mutta selviteltyäni asiaa tarkemmin ei toimistosihteerin palkalla voinut sellaista hankkia.

Eräänä hiljaisena työpäivänä muistin Eläinlääketieteellisen löytöeläintalon. Olin joskus kuullut, että sieltä luovutettiin kissoja hyviin koteihin. Tuolloin paikka sijaitsi Hämeentiellä. En pitkään tuumaillut, kun jo olin näppäilemässä puhelinluettelosta löytämääni numeroa. Aikaisemmin olin tarkasti miettinyt, millaisen kissan haluaisin. Harmaansininen persialainen, poika, leikattu ja terve. Sukutaulusta ei niinkään olisi väliä.

Kun kerroin puheluuni vastanneelle naiselle toiveeni, tuli hetken hiljaista. Hänen koleaksi muuttunut äänensä selvitti, että hänen monivuotisen uransa aikana talolle oli toimitettu yksi siamilainen kissa. Tänne ei rotukissoja yleensä tuoda, hän totesi vankalla itsevarmuudella. Lisäksi kuulin, ettei nyt ole yhtään luovutuskelpoista kissaa. Annoin varmuuden vuoksi hänelle puhelinnumeroni.

– Jos vaikka joskus tulee, niin olen kiinnostunut.

Kului parisen tuntia ja olin jo unohtanut keskustelun, kun puhelin soi.

– Oletko vielä kiinnostunut persialaisesta kissasta, nainen löytöeläintalolta kysyi. Äänessä oli huomattavaa hilpeyttä.

– Tunti sitten omistaja toi meille persialaisen kissan lopetettavaksi. Hänelle oli puhjennut paha allergia, eikä kukaan hänen ystävistään ollut halukas ottamaan kissaa. Ihan surku siinä tuli, kun kyseessä on kaunis eläin ja 3-vuotias. Nuori vielä. Kissa on rekistelöity ja sillä on hienot paperit. Toiveesi mukaan sininen leikattu poika.

En hetkeen osannut sanoa mitään. Nainen kertoi, että oli maininnut omistajalle minusta. Sain numeron, johon voisin soittaa ja voisimme yhdessä sopia tapaamisesta.

Ensikohtaaminen meni mainiosti. Alex tallusteli ympäri kaksiotani, haisteli paikkoja ja asettui sitten vuoteeseeni nukkumaan. Omistaja, nuori nainen oli selvästi helpottunut, kun karvaherra oli saanut kodin. Nainen meni, mutta Alex jäi.

Alex lempinimeltään Karva-Aleksi, vietti kanssani 14 vuotta. Tuona aikana syntyi paljon hienoja muistoja. Kissaherra oli äärettömän luottavainen ja kiltti. Tosin pientä äänekästä protestointia tuli joskus. Alex ei pitänyt vieraista eikä äänekkäästä musiikista.

On ehkä tähtiin kirjoittu, että sinä ansaiset kissan pyyteettömän rakkauden. Kissa on ihmeellinen ja salaperäinen olento, mutta kiintymys on aitoa. Jokainen kissani on jättänyt tassun painalluksen sydämeeni pysyvästi.

Christina Turtiainen
aktiivijäsen, hallituksen varajäsen
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry

Tutustu kissanhoitoesitteisiimme >