Eläinsuojeluyhdistysten Kummit keräsi 7. lokakuuta Viikin Prismakeskuksessa ruokaa ja tarvikkeita löytöeläimille. Myös paikallisessa Viikin Musti ja Mirrissä oli kerätty tähän tapahtumaan jo pitkin viikkoa. Malmin Musti ja Mirri osallistui keräykseen etukäteen.
Tänä vuonna keräys teki todella hienon ennätystuloksen: peräti 24 ostoskärryllistä.
Keräys järjestettiin Viikin Prismakeskuksessa nyt kahdeksatta kertaa, ja se toteutettiin kokonaan vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Lahjoitukset toimitettiin Rekku Rescuelle ja Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistykselle.
– Kiitämme kaikkia ruokakeräykseen osallistuneita: lahjoittajia, vapaaehtoistyöntekijöitä, Viikin Prismakeskusta ja Viikin ja Malmin Mustia ja Mirriä. Ihmiset tuntuvat todella pitävän tästä tapahtumasta, sillä olemme saaneet ihanan positiivista palautetta asiakkailta, sanoo Kummien puheenjohtaja Tea Lamberg.
– Ruoka tulee todella tarpeeseen. Löytöeläintalollamme on tällä hetkellä 14 kissanpentua, 19 aikuista kissaa ja viisi koiraa. Ruokaa kuluu siis valtavia määriä. Keräyksestä saamme pitkäksi aikaa vaihtelevaa maukasta ruokaa eläimille. Suuret kiitokset kaikille lahjoittajille, sanoo puheenjohtaja Margit Nevala Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksestä.
– Kiitämme suuresti kaikkia lahjoittaneita, apu tulee todelliseen tarpeeseen. Tänä vuonna on kauttamme saanut kodin jo 122 kissaa ja 30 koiraa. Tälläkin hetkellä niitä on yhdistyksellä kotihoidossa etsimässä uutta kotia. Kissoja on tällä hetkellä 48, joista 20 on pentuja. Koiria on hoidossamme nyt viisi. Suomessa kotia etsivien lisäksi autamme tiettyjä Virossa toimivia löytöeläintarhoja, ja osa ruoka-avusta päätyy myös sinne, kertoo Rekku Rescuen puheenjohtaja Katja Noro.