Kummien aktiivijäsenet pääsivät vierailemaan Tupalan tilalla syyskuisena lauantaina. Mukaan oli ilmoittautunut kahdeksan yhdistyksen aktiivijäsentä, mutta valitettavasti flunssa kaatoi muutaman meistä vuoteeseen vierailupäivänä. Tupalan tilalle saavuttaessa meitä odottivat siellä Laura ja Mika Hämäläinen, tilan emäntä ja isäntä.
Tupalan tilalla tuotetaan luomuna härkäpapua, tattaria, hamppua, rypsiä, luomukyytön lihaa ja monenlaisia luomuvihanneksia. Tutustuimme vierailullamme tilan eläimiin, eli itäsuomen karjaan kuuluviin kyyttölehmiin, sekä erilaisiin ympäristöihin, joita tilalla hoidetaan. Kyyttö tarkoittaa väritystä, jossa selkä on valkoinen ja kyljet ruskeat. Valkoista selkäjuovaa on pidetty käärmemäisenä ja puhuttu kyyselästä, tästä nimitys ‘kyyttö’ on peräisin. Kyyttöjä on Suomessa tällä hetkellä noin tuhat yksilöä.
Ensimmäisenä näimme pihan läheisyydessä laitumella sonnit ja härät, ja keskustelimme maataloudesta Suomessa, tukijärjestelmien haasteista sekä luonnonsuojelusta. Sonnit olivat reippaana meitä vastassa ja malttoivat nostaa päänsä mullasta meitä katsoakseen.
Seuraavaksi meille esiteltiin kyyttöjen talvipesä eli suuri halli, joka toimii talvella lehmien pihattorakennuksena. Kysyimme, ulkoilevatko lehmät talvella mielellään, ja saimme vastauksen, että kannattaa kysyä, tulevatko ne ollenkaan sisälle. Kyytöt kasvattavat talvikarvan ja viihtyvät ulkona mainiosti vaikka olisi kovakin pakkanen. Vaakasuunnassa tulevaa räntää ne inhoavat ja saattavat kömpiä silloin sisälle suojaan. Pihatossa niille on tarjolla sulaa ja raikasta vettä, ruokaa (heinää ja säilörehua) sekä kivennäisiä. Korsirehua on tarjolla myös ulkona. Pihatossa lehmillä on tilaa yli kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin luomussa on miniminä.
Seuraavaksi kävelimme pihalta ylös rinnettä katsomaan hiehoja ja emolehmiä lehmävasikoiden kanssa. Lehmät olivat puiden katveessa ja kihnuttivat itseään antaumuksella puun runkoihin, söivät kuivaa heinää sekä viettivät sosiaalista aikaa keskenään. Saimme kuulla paljon asiaa, joka liittyi lehmien laiduntamiseen ja hoitoon. Tupalan tilalla vasikat vieroitetaan myöhään, 6 – 8 kk ikäisenä riippuen niiden syntymäajasta. Laidunkausi loppuu loka-marraskuulla sääolosuhteista riippuen ja silloin vieroitetaan kaikki vasikat. Vasikat saavat siis viettää pitkän ajan emonsa kanssa ja käyttää emon maidon hyödykseen. Kyyttö on jalostettu aikanaan sarvettomaksi, joten nupouttamista ei tarvitse tehdä. Mahdollinen kastraatio tehdään sonnivasikoille nukutuksessa ja kipulääkityksessä.
(Teksti jatkuu kuvan alla)
Kyyttöjen laidunnus tukee luonnon monimuotoisuutta
Kyytöt ovat suomalainen alkuperäisrotu. Ne ovat pienikokoisia ja hidaskasvuisia. Tämä mahdollistaa niiden kasvattamisen korsirehulla – heinällä, säilörehulla, oljella, laidunruoholla – runsaasti metsälaitumia hyödyntäen. Ne pystyvät saamaan kasvutaipumukseensa nähden riittävän energiamäärän näistä ”vähempiarvoisista” rehuista. Lehmät pystyvät myös hoitamaan maisemaa ja syövätkin mielellään mm. pihlajaa sekä maitohorsmaa. Metsälaidun, perinnebiotooppi, on ihmisasutuksen ja kotieläinten pidon myötä aikanaan syntynyt ja levinnyt luontotyyppi. Laiduntavat märehtijät söivät metsästä ja niityiltä itselleen mieluista kasvillisuutta, jolloin syntyi lukuisille eliölajeille otollisia ympäristöjä. Laidunnuksesta hyötyivät erityisesti perhoset ja kukkivat kasvit, joille maiseman avartuminen ja tukahduttavan heinikon poistuminen soi lisää valoa ja antoi siten elinmahdollisuuden.
(Teksti jatkuu kuvan alla)
Tuotannon tehokkuusvaatimusten myötä metsälaidunnus on lähes täysin loppunut, ja sen seurauksena perinnebiotooppi on nykyään Suomen uhanalaisin luontotyyppi. Tämän vuoksi monet laidunnuksesta riippuvaiset eliöt ovat käyneet harvinaisiksi ja niiden säilyminen maassamme on riippuvainen metsälaidunnuksen jatkumisedellytyksistä. Tupalan tilalla kyytöt laiduntavat perinnebiotoopissa.
Kävelimme läpi laajalle alueelle levittäytyvän perinnebiotoopin ja näimme, kuinka jo hajoavissa lantakasoissa oli runsaasti erilaisia hyönteisiä ja kovakuoriaisia. Alueella kasvoi paljon erilaisia sieniä ja lahoavissa puissa asuu lintuja sekä myös liito-oravia. Tilalliset ovat kunnostaneet vanhan puron uoman myös sopivaksi taimenten poikasille ja näimmekin lukuisia ohi kiitäviä kalanpoikasia. Kunnostuksen myötä alueelle palautui myös tulvaniitty – nurmialue, joka tulva-aikaan jää veden alle. Tulvitusalue on omanlaisensa elinympäristö, jolla on omat lajinsa. Tulviminen ravitsee alle jäävää niittyä ja vähentää ravinteiden valumista vesistöihin.
Ylhäällä penkereen päällä näimme suurimman kyyttölauman eli emolehmät sonnivasikoidensa kanssa. Tupalan tilalla kasvaa noin 70 lehmän karja. Kuulimme, että sonnivasikoiden vieroituksen kanssa täytyy olla tarkkana, sillä pikkusonnit alkavat harjoitella astumista jo n. kuuden kuukauden ikäisenä.
(Teksti jatkuu kuvan alla)
Utelias porukka täytyi jättää taakse, kun siirryimme tutustumaan itsepalvelukasvimaahan. Tilalla on muutaman kesän viljelty upeaa kasvimaata, josta asiakkaat voivat itse käydä keräämässä, punnitsemassa ja maksamassa monenlaisia juureksia ja vihanneksia. Kasvinvuorotuksen vuoksi paikka siirtyy vuosittain ja aikaisempi kohta kylvetään nurmelle. Meidänkin porukasta taisivat kaikki ostaa jotakin mukaan kotiin viemisiksi. Lopuksi kävimme vielä tilan myymälässä, josta sai lihaa, härkäpapuja ja kuivattuja hampunsiemeniä.
Kolmen tunnin vierailu oli todella kiinnostava ja kaikille jäi hyvä mieli hyvästä eläinten lajityypillisestä hoidosta sekä paneutumisesta luonnonmukaiseen viljelyyn ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen.
Lähde ja lisätietoja : http://huljalantupalassa.blogspot.com/p/blog-page.html
Tea Lamberg
puheenjohtaja
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit