Yleisenä käsityksenä tuntuu olevan, että kaikkien emokalojen mätimunat ja niistä kuoriutuneet poikaset ovat samanarvoisia. Siksi kalastuksen säätelyssä lähtökohdaksi on usein asetettu se, että kalojen pitäisi antaa kutea ainakin kerran ennen pyydystetyksi tulemistaan. Tällöin kalastus kohdistetaan suuriin kaloihin ja uskotaan, että näin menetellen aiheutetaan vähemmän vahinkoa kuin pyytämällä pienikokoisia yksilöitä.
Ellei kalakantaa kalasteta lainkaan, kuolevuus on suurinta nuorilla ja pienikokoisilla kaloilla ja vähenee koon kasvaessa. Voimaperäinen kalastus kääntää tilanteen helposti päinvastaiseksi. Heti kalojen saavuttaessa kalastuskoon saattaa pyynti karsia valtaosan niistä pois.
Asian tekee huolestuttavaksi se, että suurilla emokaloilla on lukumääräisesti enemmän ja kookkaampia mätimunia kuin pienillä kaloilla. Iso mätimuna sisältää runsaammin ruskuaista kuin pieni, jolloin kuoriutunut poikanen voi sinnitellä vararavinnon turvin pitkään ilman ulkoista ravintoa tilanteessa, jossa pienestä munasta kuoriutunut poikanen riutuu hengiltä.
Eräillä lajeilla isojen emokalojen poikaset kasvavat jopa kolminkertaisella nopeudella ja kestävät ravinnon puutetta yli kaksinkertaisen ajan pienten emokalojen jälkeläisiin verrattuna. Lisäksi on havaittu, että vanhat emokalat ovat kokeneempia ja menestyksekkäämpiä kutijoita, ne lisääntyvät pidemmän aikaa ja tuottavat myös kookkaampia poikasia kuin ensikutijat.
Yksi viime vuosina suurta huomiota saanut isojen yksilöiden kalastuksen aikaan saama piirre on kasvunopeuden, hedelmällisyyden ja perinnöllisen monimuotoisuuden pieneneminen. Koon suhteen valikoivat pyydykset, kuten verkot, poistavat ensimmäisenä nopeakasvuisimpia yksilöitä, jolloin jäljelle jäävistä yhä suurempi osa on hidaskasvuisia. Tällainen kalastus jalostaa kalakantaa väärään suuntaan.
Suomessakin on havaittu tästä esimerkkejä mm. eräissä kuhakannoissa, joissa on paljon pieniä ja keskikokoisia kaloja. Tilanteesta tekeekin helposti johtopäätöksen, että kalakanta voi hyvin, eikä huolta ole, koska uusia kuhavuosiluokkia syntyy. Kuitenkin kun kalastusta on muutettu isoja kaloja säästävään suuntaan, on havaittu saaliin kasvaneen ja alkaneen koostua aikaisempaa suuremmista kaloista. Tällä on edullisia vaikutuksia myös vesiluontoon ja kalastuksen kestävyyteen laajemmassakin merkityksessä.
Hannu Lehtonen
filosofian tohtori,
kalataloustieteen professori