Hartolassa järjestettiin 14.9.2013 jo kahdeksas kissojen leikkaus- ja sirutustapahtuma paikallisen yhdistyksen ja Eläinsuojeluyhdistysten Kummien yhteistyönä. Tapahtumassa leikattiin tällä kertaa kahdeksan narttua ja kahdeksan kollia. Lisäksi…
Eläinten viikkoa vietetään 4.-10.10. Tänä vuonna SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton teemana on kissa. Eläinsuojeluyhdistysten Kummit julkaisi eläinten viikolla kolme uutta kissanhoitoesitettä. Pikkupennusta vilkkaaksi vesseliksi –…
Olen Suzi-kissa Helsingistä. Synnyin Pertunmaalla jonnekin ulos, eikä emostani ole tietoa. Meitä oli kolme n. kahdeksan viikkoista kissanpentua aivan nälissään. Joku kiva ihminen löysi meidät…
Meidän perheessä eläinlääkärissä käydään vähintään kerran vuodessa ottamassa flunssa- ja kissaruttorokotukset. Samalla meille tehdään myös perusteellinen terveystutkimus. Käyntiin valmistautuminen alkaa madotuksista: matokuurien tulee olla ajan…
Joulu on täynnä aisteja kutkuttavia yllätyksiä, uusia tuoksuja ja esineitä – niin paljon katseltavaa ja nuuskittavaa! Emäntä ja isäntä kantavat ulkoa eteiseen lumiharson peittämiä kasseja,…
Vanheneminen ja seniorit Vanheneminen on osa yksilön luonnollista muutosta. Eläinlääketieteen, terveydenhuollon ja ravitsemuksen parantuminen ovat lisänneet myös kissojen elinikäodotetta. Kirjallisuuden mukaan se on nykyisin noin…
Goottiväki juhli ja keräsi varoja noin 80 henkilön voimin luonnonvaraisten eläinten hoitolalle. Tapahtuma järjestettiin perjantaina 2. marraskuuta Helsingissä ravintolalaiva Wäiskissä. Eläinsuojeluyhdistysten Kummit järjesti LöytöeläinGoth -tapahtuman…
Tässä taannoin olin viranomaisten mukana eläinsuojelukäynnillä, joka päättyi hyvin huonokuntoisen eläimen lopettamiseen. Tällaiset tapaukset ovat aina äärimmäisen valitettavia ja surullisia kaikille osapuolille. Tavoitteena on ehdottomasti…
Lemmikkieläimet ikääntyvät siinä missä ihmisetkin. Hyvällä hoidolla, oikeanlaisella ruokinnalla ja valppaudella lemmikinomistaja voi turvata lemmikilleen lokoisat eläkepäivät ja hyvän elämän loppuun saakka. Tietoa vanhenevan kissan…
Sanonta kuuluu: oma maa silakka, muu maa mustikka. Allekirjoitin sanonnan täysin sinä päivänä, jolloin muutin kaupunkiin. Käperryin kokoon torkkupeittoni alla, mutta samaan aikaan vilkuilin salaa…