Kun lemmikki katoaa, on omistajalla suuri hätä. Sirurekisteriin kirjattu tunnistesiru parantaa merkittävästi lemmikin mahdollisuutta päästä takaisin omaan kotiinsa, sillä sen avulla löytöeläimen omistaja saa ilmoituksen…
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit järjesti Viikin Prismakeskuksessa perinteisen löytöeläinten ruokakeräyksen lauantaina 3.10. Ruokakeräyksen toteutus oli tänä vuonna tavanomaista haastavampaa koronavirustilanteen vuoksi. Hygieniaan ja turvaväleihin panostettiin, ja esimerkiksi…
Koronavirustilanne vaikuttaa Eläinsuojeluyhdistysten Kummien toimintaan keväällä 2020. Olemme tehneet joitakin muutoksia aiemmin suunniteltuihin aikatauluihin, ja mm. yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous siirtyy myöhemmäksi keväälle. Seuraamme koronavirustilanteen kehittymistä…
Kummien aktiivijäsenet pääsivät vierailemaan Tupalan tilalla syyskuisena lauantaina. Mukaan oli ilmoittautunut kahdeksan yhdistyksen aktiivijäsentä, mutta valitettavasti flunssa kaatoi muutaman meistä vuoteeseen vierailupäivänä. Tupalan tilalle saavuttaessa…
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit järjesti Viikin Prismakeskuksessa jo perinteeksi muodostuneen ruokakeräyksen 5.10. Keräyksen aikana löytöeläimille lahjoitettiin 28 ostoskärryllistä ruokaa ja tarvikkeita. Lahjoitukset toimitettiin Rekku Rescuelle ja Hartolan…
Vuoden 2018 Eläinten viikko huipentui Eläinsuojeluyhdistysten Kummien osalta Viikin Prismakeskuksessa 6.10. järjestettyyn löytöeläinten ruokakeräykseen. Päivä oli aktiivinen ja vilkas, siitä kertoo jo ennätysmäinen tulos: keräyksen…
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit keräsi 7. lokakuuta Viikin Prismakeskuksessa ruokaa ja tarvikkeita löytöeläimille. Myös paikallisessa Viikin Musti ja Mirrissä oli kerätty tähän tapahtumaan jo pitkin viikkoa. Malmin…
Eläinsuojeluyhdistysten Kummien ja burleskitaiteilija Tinker Bellin järjestämä LöytöeläinBurleski keräsi yli 200 katsojaa ja tapahtumalla saatiin kerättyä 2870 euron tuotto Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistykselle! Lauantaina 25.3. Helsingissä,…
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit keräsi 8. lokakuuta Viikin Prismakeskuksessa ruokaa ja tarvikkeita löytöeläimille. Keräyksen tuotto oli ennätyksellisen suuri: peräti 19 ostoskärryllistä. Lahjoitukset toimitettiin Rekku Rescuelle ja Hartolan…
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit ry keräsi ruokaa ja tarvikkeita löytöeläimille Viikin Prismakeskuksessa lauantaina 10. lokakuuta. Keräys toteutettiin yhdistyksen vapaaehtoisten aktiivijäsenten voimin. – Oli antoisaa olla mukana hyvän…